Kallio-Kuninkalan Kamarimusiikki

Ohjelma

KALLIO-KUNINKALAN KAMARIMUSIIKKI 2014

Teemasäveltäjä Matthew Whittall

Taiteelliset suunnittelijat Matthew Whittall, Hanna Kinnunen ja Lily-Marlene Puusepp

 

TORSTAI 12.6.

 

Kahvikonsertti klo 16

TÄHÄN KONSERTTIIN ON JO ILMOITTAUTUNUT ISO RYHMÄ, JOKA TÄYTTÄÄ KOKO KAHVILAN. TERVETULOA MUIHIN KONSERTTEIHIN.

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Avajaisia odotellessa: Ranskalaista harpulla ja espanjalaista kitaralla

mm. Ravel, Debussy, Mompou, Torroba, Salzedo, de Falla

 

Avajaistilaisuus klo 18

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

Festivaalin esittelyä

Vuoden säveltäjävieras Matthew Whittall on toiminut festivaalin taiteellisena suunnittelijana yhdessä huilisti Hanna Kinnusen ja harpisti Lily-Marlene Puuseppin kanssa. Festivaalin ohjelmien runkona on parin viime vuosikymmenen aikana sävelletty pohjoisamerikkalainen musiikki. Yhdysvaltalaisten ja kanadalaisten teosten lisäksi Matthew on valinnut kuultavaksi muutamien suomalaisten kollegojensa musiikkia. 

Soivaa maisemaa rikastetaan avauksilla menneisiin aikakausiin ­– tyyleihin, jotka edelsivät sekä välittömästi seurasivat klassis–romanttista tonaalisen musiikin valtakautta. Moni tällä festivaalilla kuultavista nykypäivän säveltäjistä vaikuttaa jatkavan Pariisin musiikkipiireissä 1900-luvun vaihteessa vaikuttaneiden harmonian ja sointivärin mestarien Debussyn ja Ravelin avaamaa tietä sointikulttuurin rakentamisessa. Sävellystyötä ovat innoittaneet – niin 2000-luvulla kuin 1900-luvun vaihteessakin – myös renessanssin ja barokin ajan musiikki sekä kuvataiteet.

Esitettäväksi valittu tyylien kirjo heijastelee teemasäveltäjä Matthew Whittallin kiinnostuksen kohteita ja luo hedelmällisen ympäristön hänen teostensa kuulemiselle. Festivaalin esiintyjäjoukko muodostuu edellisten vuosien tapaan Zagros-kamariyhtyeen ympärille. Muutama soittajista on perehtynyt myös barokin ajan soittimiin, ja osa ohjelmistosta kuullaankin näillä instrumenteilla. 

Esityspaikat ovat myös vaikuttaneet ohjelmiston suunnitteluun. Halosenniemen konsertin teosvalinnoissa viitataan Halosenkin työskentelyä innoittaneisiin teemoihin, ja Ainolan konsertin myötä festivaalin amerikkalaispainotteinen ohjelmisto saa englantilaista väriä. Ainolassa kuullaan kahta Sibeliukselle viidennen sinfoniansa omistanutta englantilaista säveltäjää, ja he saavat seurakseen muutamia maanmiehiään muissakin konserteissa.     

       

Avajaiskonsertti klo 19

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

Lintujen laulua – Nothing is more important

Keeril Makan viittaa triossaan italialaiseen renessanssimaalaukseen, jonka aihepiirit toistuvat Palestrinan ja Dalzan teoksissa. Kanadalaisen Jocelyn Morlockin teoksen lintu saa seurakseen Clement Janequinin visertäjät lähes puolen vuosituhannen takaa.

Claude Debussy: Sonaatti sellolle ja pianolle (1915) vc, pf

Jocelyn Morlock: Bird in the Tangled Sky (1997) cl, vl, vc, pf

***

Keeril Makan: Nothing is More Important (2009) fl, arpa, vla

Giovanni Pierluigi da Palestrina: Alma Redemptoris Mater (1500-luku) str 4t

Joan Ambrosio Dalza: Calata ala spagnola, Pavana alla veneziana, Saltarello, Piva (julk. 1508) lute, vla

Judd Greenstein: Four on the Floor (2006) str 4t

__________________________________________________________

PERJANTAI 13.6.2014

 

Kahvikonsertti klo 16

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Pekka Halosen jäljillä: Pariisin ja Italian kautta Tuusulanjärven luontoon

mm. Debussy, Palestrina, Marini, Sibelius

 

Konsertti klo 18

Halosenniemi 

Luonnon helmassa – Serenata d’estate

Konserttitila avautuu järvimaisemaksi Halosenniemen ikkunaruutujen kautta. Luonto sekä japanilainen estetiikka ovat inspiroineet niin Pekka Halosta kuin konsertin säveltäjiäkin teostensa luomisessa.

John Luther Adams: Three High Places (in memory of Gordon Wright) (2007) vl

Matthew Whittall: Sketches before a storm (harpulle sov. Lily-Marlene Puusepp) (2006) fl, arpa

George Rochberg: Serenata d’estate (1955) fl, arpa, gtr, vl, vla, vc

Matthew Whittall: Ume (2013) gtr

Belinda Reynolds: Dust (in memorial of 9/11) (2001) cl, vc

 

Konserttien välissä n. klo 19: Esitelmä Pekka Halosen jäljillä

Halosenniemi

Esitelmöitsijänä Halosenniemen museo-opas Johanna Jauho.

 

Konsertti klo 19.45

Halosenniemi

Muistellen – Reflections

1900-luvun vaihteen Pariisi ja renessanssin taide vaikuttivat Halosen työskentelyssä – ja ovat läsnä myös tämän konsertin ohjelmassa. Tuulahduksen Pariisista tuo Maurice Ravel, joka viittaa teoksessaan barokkisäveltäjä Couperiniin. Benjamin Britten taas heijastelee Lachrymaessaan John Dowlandin luuttulauluja renessanssin ajalta.

Josquin Desprez: Mille regretz (1400-/1500-luku) str 4t

John Dowland: Flow my tears (Lachrimae Pavan, 1596); If my complaints could passions move (Captain Digorie Piper his Galliard, 1597) lute, vla

Benjamin Britten: Lachrymae (Reflections on a song of Dowland) (1950) vla, arpa

Francois Couperin: Le Parnasse ou L’Apothéose de Corelli (1724) vl, vl, vc, lute

Maurice Ravel: Tombeau de Couperin (1917) (sov. Jocelyn Morlock 2007) fl, vla, arpa

__________________________________________________________

LAUANTAI 14.6.2014

 

Konsertti klo 11

Ainola

Sibeliuksen englantilaisia ihailijoita: Vaughan-Williams sekä Bax omistivat viidennet sinfoniansa Sibeliukselle. Heidän tässä konsertissa kuultavat teoksensa pohjautuvat kansansävelmiin. Sibelius on Impromptuissaan saanut vaikutteita itäsuomalaisesta ja karjalaisesta kansanmusiikista.

Jean Sibelius: Impromptuja op. 5 (1890-93) pf

Ralf Vaughan-Williams: Six Studies in English Folk Song (1926) cl, pf

Matthew Whittall: From the Edge of Mist (1999) vc

Jean Sibelius: Viisi luonnosta op. 114 (1929) pf

Arnold Bax: Elegiac Trio (1916) fl, vla, arpa

 

Kahvikonsertti klo 16

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Four o’clock coffee – englantilaista musiikkia renessanssista 1900-luvulle

mm. Dowland, Purcell, Britten, Clarke

 

Konsertti klo 18

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

At the end of a really great day

Arvi Paloheimon muistolle – In memoriam Arvi Paloheimo

Judd Greenstein muistaa teoksessaan ystäväänsä Emilyä, lahjakasta ja muihin innostavasti vaikuttanutta persoonaa. Teoksen nimi ja energia kertovat Emilyn elämästä: hän menehtyi onnettomuudessa ”at the end of a really great day”, hienon päivän ja inspiroituneen elämän lopuksi.

Jocelyn Morlock: Prelude and Fugue (2007) pf

Melissa Hui: Fred and John were having  tea (when I dropped by) (2004) vl, vc, pf

Robert Rival: Sonata ”Muskoka” (2010) cl, pf

Belinda Reynolds: Cover (1996/98) fl, vc, pf

***

Matthew Whittall: The Light of the Day (2012) vl, pf

Maurice Ravel: Sonatine (1903-1905) (sov. Carlos Salzedo) fl, vc, arpa

Judd Greenstein: At the end of a really great day (2008) fl, cl, vl, vc

 

Konsertti klo 20

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

Yksin – One voice

Soolokappaleista koostuva musiikillinen tilkkutyö. Soittajat ja säveltäjät kertoilevat kappaleista soiton lomassa.

Matthew Whittall: Paysages abstraites (2012) pf

Antti Auvinen: Eliangelis (2005) cl

Aki Yli-Salomäki: Odota (2010) gtr

Benjamin Britten: Soolosellosarja nro 1 op. 72 (1964) vc

Lou Harrison: Sonata in Ishartum (1974) arpa

Lou Harrison: Avalokiteshvara (1964) arpa

Keeril Makan: Zones d’accord (2002) vc

Melissa Hui: One voice (1991) fl

__________________________________________________________

SUNNUNTAI 15.6.2014

 

Kahvikonsertti klo 14

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Villiruusulle – To a wild rose: amerikkalaisia sävelmiä

mm. MacDowell, Barber, Harrison, Copland, Adams, Freeman

 

Konsertti klo 16

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

Ruohonlehtiä – Leaves of Grass

Matthew Whittallin pianopreludit esittää Risto-Matti Marin, jolle teos on omistettu. Preludit pohjautuvat Walt Whitmanin runoihin.

Matthew Whittall: Leaves of Grass: 12 Preludes after Walt Whitman (2005/2009) pf

 

Säveltäjätapaaminen n. klo 17.15

Kallio-Kuninkalan kesäkahvila

Matthew Whittall kertoo klo 16 ja 18 konserteissa kuultavista teoksista. Yleisöllä on tilaisuus keskustella säveltäjän kanssa.

 

Päätöskonsertti klo 18

Kallio-Kuninkalan Leonora-sali

Yöperhosia – Night on the prairies

T. S. Eliotin runot ja zen-filosofia ovat vaikuttaneet Whittallin teoksen Ash-Wednesday sävellystyössä. Lee Hylan jousikvartettoa värittää säveltäjän tausta, jossa yhdistyvät klassinen musiikki, rock ja vapaa improvisaatio.

Aki Yli-Salomäki: Nightfall (2010-11) cl, str 4t

Antti Auvinen: Aengus’ Birds’ Palestrinian Heiligenschein (2009) gtr

Matthew Whittall: Ash-Wednesday: Six Meditations after T.S. Eliot (2001, rev. 2003) fl, pf

***

Lee Hyla: String Quartet 3 (1989) str 4t

Jocelyn Morlock: Vulpine (2013) vl, pf

Alex Freeman: Night on the Prairies (2007) pf

Ilari Kaila: Kellojen kumarrus, The Bells Bow Down – in memoriam Hanna Sarvala (2006) str 4t, pf

 

__________________________________________________________

 

Soitinten nimistä käytetyt lyhenteet:

 

arpa – harppu

cl – klarinetti

fl – huilu

gtr – kitara

lute – luuttu

pf – piano

str 4t – jousikvartetti

vl – viulu

vla – alttoviulu

vc – sello

Mainokset

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: